PIKAMUODIN AIKA ON OHI
Nellafiina haluaa muuttaa maailmaa!
Me Nellafiinalla haluamme muuttaa maailmaa. Uskomme, että pikamuodin aika on ohi. Haluamme olla edelläkävijä Suomessa tuotetussa, eettisessä ja ekologisessa muodissa ja toimia esimerkkinä siinä, että Suomessa voi edelleen valmistaa vaatteita. Toivomme, että jo olemassa olevat sekä tulevaisuudessa syntyvät vaatemerkit näkisivät kotimaisen valmistuksen potentiaalin haasteista huolimatta. Pikamuoti on historiaa, nyt on aika uuden, vastuullisen ja ennen kaikkea kotimaisen muodin!
Vähän historiaa:
Vaate- ja tekstiiliteollisuus on muuttunut vuosien saatossa paljon. Se on saanut Suomessa alkunsa jo 1500- luvulla ja ollut kiivaimmillaan 1970- ja 1980- luvuilla, jonka jälkeen se on kuitenkin kadonnut maastamme lähes täysin halvempien työkustannusten maihin. Me Nellafiinalla haluamme tehdä oman osamme siitä, että saisimme jälleen hankittua vaatekaappeihimme kotimaassa valmistettuja vaatteita - siis ei vain suunniteltuja, mutta myös ommeltuja.
Suunnittelutyö?
Puhutaankin hetki Suomessa suunnitelluista vaatteista. Olet varmaankin monesti törmännyt Suomessa suunniteltuihin tuotteisiin. Usein yritykset korostavat kotimaista suunnittelutyötä, josta voi tulla kuva siitä, että heiltä ostamalla lisäät työtä Suomeen. Todellisuudessa suunnittelutyö on kaikista pienin osa koko tuotantoprosessia, sillä yhden tuotteen suunnittelutyö tehdään vain yhden kerran - samaa tuotetta voidaan tehdä vaikka kymmenen vuotta, jokaiseen mallistoon. Jos tuote valmistetaan muualla, ei kotimainen suunnittelutyö itsessään vaikuta suomalaisten työllisyyteen juurikaan. Sen sijaan tuotteen valmistaminen Suomessa lisää työtä konkreettisesti Suomeen ja lisää hyvinvointia ja työpaikkoja.
Hyötyjä ostaa Suomessa valmistettu vaate?
Paikallinen työllisyys ja talous
Kun tuet kotimaista vaateteollisuutta, tuet samalla paikallista työllisyyttä ja taloutta. Vaateteollisuus tarjoaa monille ihmisille työmahdollisuuksia, mukaan lukien suunnittelijat, ompelijat tai vaikka myynti- ja markkinointiammattilaiset. Ostamalla kotimaisia vaatteita edistät oman maasi taloudellista vahvuutta. Jokainen suomalainen ostaa vuosittain keskimääräisesti 30-50 vaatetta. Tämä tekee noin 200 000 000 vaatetta vuodessa. Tästä voi päätellä minkälainen vaikutus meidän talouteemme olisi, jos edes suurin osa suomalaisista alkaisi keskittämään vaateostoksiaan kotimaisille merkeille. Tämä vaikutus voisi ohjautua vaikka terveydenhuollolle! Kotimaisten merkkien suosimisen lisäksi olisi tärkeää kiinnittää huomiota myös kulutukseen - on parempi valita ennemmin muutama kestävä vaate kymmenen pikamuotiteollisuuden tuottaman vaatteen sijaan, joista kuitenkin käyttöön todennäköisesti valikoituu vain muutama lempivaate.
Eettisyys
Nellafiinalle on erittäin tärkeää, että jokaisessa tuotantoketjun vaiheessa työntekijä saa kunnon korvauksen tekemästään työstä ja että työtä tehdään lakien puitteissa. Suomessa on lakeja ja tahoja mitkä valvovat työolosuhteita ja varmistavat oikeudenmukaisuuden. Esimerkiksi avainlippua hakiessasi sinun pitää olla täysin avoin koko tuotantoprosessille. Sanotaan yhdessä myös iso ei lapsi- ja pakkotyövoimalle! Ostaessasi Nellafiinalta voit olla varma siitä, että työntekijöitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja että vaatteet valmistetaan eettisissä olosuhteissa. Normaalit työajat, hyvät työkoneet ja puhtaat tilat on jokaisen ompelijan oikeus.
Laatu
Kulutushysteria on saatava loppumaan. On tullut aika laadukkaille, kestäville vaatteille! Vaatteiden kestävyys ja pitkäikäisyys ovat keskeisiä tekijöitä matkalla kohti kestävän kulutuksen edistämistä. Kun ostat kotimaisia vaatteita, voit odottaa saavasi laadukkaita vaatteita, jotka kestävät pidempään, säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa ja joiden osalta myös reklamaatioiden hoito on helppoa, mikäli sille kuitenkin tulisi tarvetta. Sanotaan yhdessä hei hei vaatteille, jotka siirtyvät muutaman pesukerran jälkeen mökkivaatteeksi tai jäävät käyttämättömänä kaapin pohjalle.
Ekologisuus
Meillä on vain yksi maapallo. Maapallolla joutuu joka sekunti kuorma-autollinen vähän käytettyä vaatetekstiiliä polttoon tai kaatopaikalle. Nellafiinalla me kiinnitämme jatkuvasti huomiotamme parempien ympäristövalintojen tekemiseen suosimalla kestäviä materiaaleja ja valmistusprosesseja. Tiesitkö, että Nellafiina- tilauksesi toimitetaan muovittomasti? Jatkuvasti uusien mallistojen teettäminen kuormittaa luontoa paljon, etenkin jos vaate valmistetaan muualla.
Kun ostat kotimaista vaatetta, olet matkalla muuttamassa maailmaa! Hei hei pikamuoti, tervetuloa kotimainen muoti!